Koulu on taas alkanut, mutta vielä ei koirien ole tarvinnut yksin olla päivisin, kun sisko on ollut tämän viikon vielä kotona. Mutta tilannne muuttuu heti ensi viikolla ja koirille tulee tylsät päivät.
Tällä viikolla ekaa kertaa kokeilin Aavan kanssa potkurointia valjaiden kanssa. Koirien yhteispelistä ei ainakaan alussa tullut mitään, kun Fanni komenteli Aavaa tuon tuosta ja Aava oli kovin epävarma eikä pitänyt yhtään takana liikkuvasta hökötyksestä. Mutta kappas vain nyt kun ollaan parina iltana käyty pikkulenkillä kokeilemassa sitä niin kyllähän Aavalla vetohaluja löytyisi. Fanni kun vetää tasan sillon kun sillä on joku tarkka päämäärä; jos joku menee edellä ja varsinkin jos auto menee edellä. Mutta Aavaa vetää tasaisesti ravaten kokoajan joustava hihna kireällä. Aava on niin nuori vielä, että tietenin vain kokeillaan välillä vetämistä, muuten se saa juosta ihan omaa tahtia vapaana. Tänäänkin käytiin potkurin kanssa n. 4 km lenkki, mutta me tehtiin sitä niin, että koirat sai suurimmaks osaksi juosta täysin vapaana ja välillä mentiin lyhyitä suoria, luistavia pätkiä niin, että koirat pääsivät vetämään. Jossain vaiheessa Fannikin innostu vetämään niin, että molemmat koirat vetivät hihnat kireällä. Mutta ei se mikään ihme ole ettäkö Aava tykkäisikin tuosta hommasta, kun sillä kyllä löytyy sekä juoksuhaluja, että myöskin liiaksikin asti lenkillä vetohaluja :) Aavan kanssa kun oisi kiva kokeilla tuota koirahiihtoa, tänä talvena vähän Aavaa totuttelen suksien kanssa juoksemiseen, vaikka kyllä se viime talvena järven jäällä jo juoksi välillä suksien vierellä vapaana. Mutta josko sitä ensi talvena pääsisi kunnolla harjoittelemaan Aavan kanssa, Fanni kun on vähän laiskan puoleinen bokseri.
Aavasta kuoriutuu välillä varsinainen pikkupiru. Tällä hetkellä sen suurin intohimo on kengät joita se tykkää kanniskella niin lenkkareita kuin saappaitakin omiin varastoihinsa ja sitten löytyy aivan räästä märkiä kenkiä joissa ei todennäköisesti ole enään narujakaan tallella. Välillä se innostuu myöskin retuuttamaan mattoparkoja ja koirien isoa säkkituolia se kantaa pitkin poikin taloa. Lumesta Aava tykkää yltiömääräisen paljon ja kyllä kelpaa peuhata ja penkoa lumikinoksissa, välillä se lenkillä kyllästyy tasaiseen talsimiseen ja ottaa pikku spurtteja ojan lumihangissa.
Sunnuntaina meillä on taas sitten tämän vuoden eka näyttelykoitos Lahdessa. Saas nähdä miten tuo osaa käyttäytyä, jos minä sen joudun esittämään. Sen jälkeen ei näyttelyitä ole kuin huhtikuussa ellei tule viron näyttelyä väliin, muutenkin voidaan vähentää huomattavasti viime vuodesta noissa näyttelyissä käyntiä ja keskittyä vielä johkin mukavempaan.
Nyt ei ole tullut kuvia oikein otettua joten huomenna jos saisi koirista oikeita lumikuvia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tassunjälkesi :---)