Viime viikon lauantaina lähdettiin katsomaan siskoni ja äitini kanssa Porvooseen asti siskolleni tulevaa terrieri mix pentua. Siskoni Elli lähetti sähköpostia ja tekstiviestiä, että ollaan tulossa katsomaan joka oltiin kyllä sovittu etukäteen. Oltiin jo sitten lähellä Porvoota eikä vastausta ollut vieläkään tullut viestiin. Elli soitti terrierikasvattajalle ja ne sanoivat soittavansa takaisin 5 min päästä, eikä vastausta kuullut pariin tuntiin (myöhemmin selvisi kun takaisinpäin tuli lopulta viestiä, että he olivat juuri lopettaneet vanhan koiransa ja heidän lapsensa halusivat nyt sitten pitää tämän ainokaisen vapaana olevan pennun)
Oltiin aamulla varmuudenvuoksi otettu Porvoolaisen bokserikennelin puhelinnumero ylös että nähtäisiin sitten edes boksereita. Niillä sattuikin olemaan juuri silloin 8 pentua ja 8 kk ikäinen kodinvaihtaja bokserityttö. Äiti otti sitten yhteyttä heihin ja saimme luvan tulla kylään. Siellä odotti sitten pieniä ruttunaamoja ja vähän isompiakin. Äiti oli jossain vaiheessa ottamassa jo sitä 8 kk ikäistä bokseria meille mutta onneksi saimme kuitenkin hillittyä mielemme. Ihasteltiin pentuja siinä tovi ja siskoni sitten kyseli ja mietti. Reissun tarkoitus muuttui radikaalisesti, olimme lähteneet katsomaan pieniä terriereitä, mutta lopulta kun illan hämärtyessä lähdettiin ajelemaan Muurameta kohti pyöri mielessä bokserit. Olimme lähtiessämme luvanneet ilmoittaa lähipäivinä mahdollisesta viimeisen vapaana olevan pennun varaamisesta.
Ja niinhän siinä kävi, että jo heti maanantai-aamuna aikasin siskoni soitti ja varasi itsellensä pienen 7 vk ikäisen tiikeritytön. Tällä viikolla olen siskoni kanssa kierrellyt eläinkauppoja ja hankittu tarvittavat varusteet ja huomenna päivällä lähdemme sitten ajelemaan yllättävän pian uudestaan Porvooseen kotiintuliaisena bokserityttö <3 Illalla kun tullaan niin me äidin kanssa jätetään Elli ja "vielä nimetön" pentunen kaupunkiin tutustumaan toisiinsa ja pennun uuteen kotiin ja eiköhän me jo seuraavana päivänä taas tavata ja meidänkin molossit saavat taas ihmetellä uutta ruttukuonoa. Fannista jo tiedetään, että se ottaa varmasti pennun hyvin, mutta täytyy myöntää, että vähän jännittää Aavan reaktio...sitä odotellessa. Mutta kyllä kuuluu varmasti syvä huokaus kun ovi sulkeutuu pennun perässä.....huh, ei se tänne jäänytkään.
Tiet ovat olleet kovin liukkaita ja ollaan lenkkeilty päivttäin jäällä mikä on kyllä sekin kovin liukas, on tullut testattua liukkaus sekä selältään, että spakaatin muodossa, vyäk.
Eilen käytiin ihastelemassa Aavan sisarpuolia, olihan ne "ihan" söpöjä....pitäisi tuommoiset laissa kieltää, pienet ruttukuonot :) Ja kyllä muuten tutkittiin hajut tarkkaan kotona, etenkin Aava tutustui sisaruspuoliinsa tarkasti!
Tänään kun käytiin ostamassa Ellin pentuselle vielä tarvittavat viimehetken tarvikkeet niin löysin tuolle meidän ilmavaivaiselle pikkuneidille ruokakupin. Nuo kun maksavat oikeina 40 e paikkeilla, mutta löysin hlavan "feikki" mallin siitä ja vielä puoleen hintaan. Ruokailua hidastavat ruokakupit jonka pitäisi estää hotkimista. Tänään iltaruoan muodossa kokeiltiin noita ja melkein näki kuinka Aavankin korvista nousi savu kun oli niin himskutin vaikea syödä siitä. Totesin kyllä, että taitavat olla tarkoitettu vähän kapeakunoisemmille koiraroduille :)
Pistän vielä videon jäälenkiltä kun vähän tottisteltiin, näyttää vähän typerältä kun sielä oli niin liukasta niin toi kävely on vähän hidasta ja kömpelöä---
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tassunjälkesi :---)