tiistai 26. kesäkuuta 2012

Agia ja VEPEä



Uintihetkiä


Tänään tiistaina Aavalla oli taas agilityn alkeiskurssi. Esteinä oli tänään A-este, putki, okseri ja kepit.
A-este oli viime tunnilta tuttu. Aava oli aivan hermona kun se katseli muiden touhuja esteellä, inisi ja ynisi ja liikehteli kuin herhiläinen. Kun oli Aavan vuoro niin Aavakin meni vakavemmaksi. Ensiksi meinasi kiertää esteen, mutta sitten uudesta lähetyksestä suoritui melkein mallikelpoisesti, vähän housukarvat tutisten. Seuraavalla kierroksella Aava meni jo aivan innoissaan esteen tosi hienosti, istuen loppukontaktille.


Putki on tuttu este Aavalle ja se sujahti kiireesti sisään, Aavan harmiksi se oli vain lytätty lyhyeksi. Okseri eli kaksoishyppy oli uusi, mutta Aava taisi ajatella sen normaalina hyppyesteenä ja loikkasi komeasti yli.


Kepit on myös ennestään tutut. Tuolla aloitettiin treenaaminen kolmesta kepistä joita lisätään sitten kun koira osaa mennä edelliset keppimäärät.





Agitreeneistä lähdettiin taas suoraan VEPE-treeneihin, missä muut olivat jo aloittaneetkin. Aavalla kokeiltiin ensinmäiseksi veneen rantaan tuontia. Mutta näin aluksi sytytettiin Aava siihen köyteen ja sitten Aava sai vähän matkaa venettä jopa kiskoakkin. Tämä ei sujunui ihan niin hyvin kuin viimeksi, Aava ei ollut ihan niin innoissaan asiasta. Seuraavaksi Aava pääsi veneilemään kahden kouluttajan kanssa. Kun vene oli tarpeeksi kaukana ja pysäytetty niin huusin Aavaa rannasta. Aava pomppasi kuin vieteri veneestä, mutta tälläkertaa ei uponnut pohjaan vaan tuli suhteellisen siististi rantaan. Aava pääsi hetkeksi autoon lepäämään ja pian kokeiltiin hukkuneen pelastamista. "Sinne saakin hukkua" oli Aavan ajatus tästä asiasta. "Hukkuva" ensin rannassa leikki Aavan kanssa tällä vesilelulla minkä avulla se raahaa hukkuvan rantaan. Aava syttyi heti leikkiin ja kun "voitti" lelun niin kiersi koko ihmisringin ylpeästi näyttäen saalistansa. Mutta kun hukkuva hyppäsi veteen ja esitti hukkuvansa niin ei Aava pitänyt turhaa kiirettä eikä olisi millään halunnut nyt uhrautua. Jonkin aikaa jouduttiin ihan vain lelulla houkuttelemaan Aavaa, että se edes ottaisi lelun siitä hukkuvan vierestä. Kovasti Aava halusi, mutta ei kyennyt, siinä se seisoi vedessä. Kunnes jossain vaiheessa haki lelun, kuitenkin niin, että vähintään etujalkojen kynnenpäät koskettivat maata...ihme neiti...
Sovittiin, että seuraavalla kerralla varaudun itse esittämään hukkuvaa, jospa Aava sitten innostuisi. 
Kun päästiin kotiin niin pistinkin heti uimakammppeet ja pelastusliivit päälle ja lelun kainaloon. Uskaltauduin jääkylmään veteen leikkimään hukkuvaa. Käskin Aavan odottaa rannassa ja menin uimarenkaallaa syvemmälle ja pulahdin veteen räpiköimään ja kutsuin Aavaa samalla. Aava lähti heti tärkeänä pelastamaan, ei ehkä minua, mutta pelkäsi kädessäni olevan lelun puolesta. Se ui minun luokse ja nappasi lelusta kiinni ja hinasi minutkin rantaan. Tällä tavalla tehtiin pari kertaa, hyvin toimi!




Fanni liitelee nuorena tyttönä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tassunjälkesi :---)